Matematiikka Pelit Lapsille

Analyysin laatija Mobexer

Kun lapsi pyytää puhelinta hetkeksi, en yleensä halua antaa hänelle vain välkkyvää ajanvietettä. Matematiikka Pelit Lapsille pyrkii yhdistämään lyhyen pelaamisen ja laskuharjoittelun: lapsi ratkaisee tehtäviä, saa niistä palautetta ja voi siirtyä seuraavaan kierrokseen. Se sopii parhaiten tilanteisiin, joissa yhteen- ja vähennyslaskua halutaan harjoitella kevyesti, ilman että koko hetki tuntuu koulutehtävältä.

Kyseessä on RV AppStudiosin ilmainen opetusaiheinen peli, jonka ikäluokitus on PEGI 3. Se on ollut saatavilla 22.8.2017 lähtien, ja Android-versio vaatii vähintään käyttöjärjestelmän 6.0. Pelillä on 4,4 keskiarvo 71 tuhannen arvion perusteella, ja asennuksia on kertynyt yli 50 miljoonaa. Suosio kertoo laajasta käytöstä, mutta oma ratkaiseva kysymykseni vanhemman tai opettajan näkökulmasta on arkisempi: saako lapsi tehtävistä sellaista palautetta, joka auttaa yrittämään uudelleen?

Miten laskukierros alkaa ja etenee

Ensimmäinen tehtävä tekee harjoittelun konkreettiseksi

Pelin idea on helppo ymmärtää jo ennen ensimmäistä kierrosta: lapsi tarttuu laskutehtävään ja valitsee vastauksen. Yhteen- ja vähennyslasku ovat rajattu aihepiiri, mikä on tässä vahvuus. Jos lapsi vasta totuttelee numeroiden yhdistämiseen tai harjoittelee laskemista koulun rinnalla, selkeä aihe on helpompi ottaa vastaan kuin sovellus, joka vaihtaa jatkuvasti matematiikan osa-alueesta toiseen.

Käytännössä aloittaisin yhteisellä kokeilulla. Aikuinen voi pyytää lasta sanomaan, miten hän päätyi vastaukseensa, eikä keskittyä vain siihen, osuiko valinta oikein. Näin pelin tekeminen muuttuu pieneksi laskutilanteeksi: lapsi yrittää ratkaista tehtävän, ja aikuinen näkee, perustuuko vastaus päättelyyn vai arvaukseen. Tämä on hyödyllinen tapa käyttää peliä erityisesti silloin, kun lapsi tarvitsee rohkaisua laskemisen aloittamiseen.

Ensimmäisen kokeilun tarkoitus ei ole selvittää, kuinka nopeasti lapsi pystyy vastaamaan, vaan löytää sopiva tapa lähestyä tehtäviä. Jos lapsi lukee laskun kiireesti ja painaa vastauksen ilman miettimistä, pyytäisin häntä ensin sanomaan luvut ääneen. Jos taas hän jännittää väärää vastausta, muistuttaisin, että tehtävää voi yrittää uudelleen. Näin aikuinen luo tilanteesta turvallisen ennen kuin lapsi alkaa yhdistää peliä suoritukseen.

Yksi tärkeä rajaus kannattaa pitää mielessä: aiheena ovat yhteen- ja vähennyslasku, joten peli ei yksinään korvaa laajempaa matematiikan harjoittelua. Jos lapsi tarvitsee tukea esimerkiksi kertotauluissa, mittayksiköissä tai tekstitehtävien ymmärtämisessä, tarvitaan rinnalle muuta materiaalia. Tässä pelissä ei ole järkevää odottaa koko matematiikan opetussuunnitelmaa, vaan nähdä se kapeampana harjoitteluvälineenä.

Rajaus vaikuttaa myös siihen, milloin peli on hyvä ottaa esiin. Se voi auttaa pitämään jo tutun laskutoimituksen mielessä tai tarjota matalan kynnyksen aloituksen lapselle, joka ei mielellään tartu paperitehtävään. Jos taas lapsi ei vielä ymmärrä, mitä yhteen- tai vähennyslasku tarkoittaa, digitaalinen vastausvalinta ei välttämättä riitä opettamaan käsitettä alusta asti. Silloin käyttäisin ensin konkreettisia esineitä tai aikuisen selitystä ja vasta sen jälkeen peliä harjoitteluun.

Palautteen rytmi ratkaisee, syntyykö oppimista

Lapselle pelin rytmi muodostuu tehtävän ratkaisemisesta ja sen jälkeen saatavasta palautteesta. Oikea vastaus voi kannustaa jatkamaan, kun taas virhe tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä ja laskea uudelleen. Aikuisena en kuitenkaan pitäisi pelkkää oikeiden vastausten määrää oppimisen mittarina. Kannattaa seurata myös sitä, pystyykö lapsi kertomaan, miksi esimerkiksi vähennyslaskun tulos pienenee tai miten yhteenlaskun osat liittyvät toisiinsa.

Jos lapsi kiirehtii painamaan vastauksia, kokeilisin rauhoittaa kierrosta kysymällä ennen valintaa: “Miten voisit tarkistaa tämän?” Lapsi voi laskea sormilla, hahmotella lukujen suhdetta mielessään tai käyttää muuta hänelle luontevaa tapaa. Tällainen pieni välipysähdys auttaa erottamaan harjoittelun satunnaisesta naputtelusta. Pelin tehtävä on pitää laskeminen liikkeessä; aikuisen tehtävä voi olla tehdä ajatteluprosessi näkyväksi.

Vastauksen valitseminen ja sen perusteleminen ovat eri taitoja. Lapsi voi osua oikeaan myös arvaamalla, joten kysyisin välillä, miten hän tarkisti laskun. Jos vastaus on väärä, en tarjoaisi heti oikeaa tulosta, vaan pyytäisin lasta palaamaan laskun alkuun ja kokeilemaan toista laskutapaa. Tämä hidastaa kierrosta hieman, mutta antaa aikuiselle paremman kuvan siitä, onko vaikeus itse laskussa, numeroiden lukemisessa vai hätäilyssä.

Toinen hyödyllinen käyttötapa on vaihtaa rooleja. Lapsi ratkaisee tehtävän ja aikuinen pyytää häntä keksimään vastaavan laskun ääneen, tai aikuinen esittää arkisen tilanteen, jossa pitää lisätä tai vähentää jotakin. Vaikka tällainen esimerkki syntyy pelin ulkopuolella, se auttaa liittämään ruudulla harjoitellun laskutoimituksen arkeen. Näin peli ei jää irralliseksi vastausten valitsemiseksi.

Esimerkiksi välipalan yhteydessä voi kysyä, montako hedelmää pöydällä on, jos siihen lisätään vielä yksi, tai montako jää jäljelle, jos yhden ottaa pois. En tekisi tästä jokaisen tehtävän jälkeen pientä koetta, sillä se voi tehdä yhteisestä hetkestä raskaan. Yksi arkinen esimerkki riittää usein näyttämään, että sama ajatus toimii pelin ulkopuolellakin. Samalla lapsi saa tilaisuuden soveltaa laskua ilman valmiita vastausvaihtoehtoja.

Palautteen mahdollinen heikkous on samalla digitaalisten harjoitusten yleinen riski: jos lapsi keskittyy vain etenemiseen, hän voi arvata ja jatkaa ymmärtämättä virhettään. Siksi en käyttäisi peliä täysin itsenäisenä opetuksena lapselle, joka turhautuu vääristä vastauksista tai tarvitsee rauhallista, vaiheittaista selitystä. Silloin aikuinen voi olla alussa vieressä ja auttaa tekemään virheestä uuden yrityksen, ei merkkiä epäonnistumisesta.

Yhteinen aloitus ei tarkoita, että aikuisen pitäisi istua vieressä jokaisen tehtävän ajan. Kun lapsi osaa pysähtyä, yrittää omaa laskutapaansa ja pyytää apua tarvittaessa, lyhyen harjoittelun voi antaa hänen tehtäväkseen. Palaisin silti välillä kysymään, mikä tuntui helpolta ja missä hän joutui miettimään. Tällainen kevyt keskustelu kertoo enemmän kuin se, kuinka pitkään lapsi viihtyi ruudun ääressä.

Palkinto toimii parhaiten pienenä kannustimena

Pelillinen muoto tekee harjoittelusta usein houkuttelevampaa kuin saman laskun toistaminen paperilla. Tehtävästä toiseen eteneminen antaa lapselle syyn jatkaa, ja onnistumisen tunne voi madaltaa kynnystä tarttua laskemiseen uudelleen. En kuitenkaan lähtisi lupaamaan, että palkitseva pelitapa yksin kasvattaa matemaattista osaamista: tärkeintä on, että lapsi pysähtyy ajattelemaan eikä vain tavoittele seuraavaa onnistumista.

Pelaamisen kannustin on hyödyllinen silloin, kun se auttaa aloittamaan, mutta sen ei pitäisi olla ainoa syy vastata. Jos lapsi alkaa kiirehtiä palkinnon tai etenemisen vuoksi, muuttaisin tavoitetta: tällä kertaa ei yritetä tehdä mahdollisimman monta tehtävää, vaan perustella yksi ratkaisu. Tällainen painopisteen vaihto auttaa pitämään pelaamisen harjoitteluna eikä muuttamaan sitä nopeuskilpailuksi, jota lapsi ei itse asiassa tarvitse.

Vanhemmalle toimiva käytäntö on kehua strategiaa eikä vain oikeaa tulosta. Esimerkiksi “huomasit, että voit tarkistaa laskun toisella tavalla” kannustaa ymmärtämiseen. Jos lapsi vastaa väärin, voi pyytää häntä laskemaan saman tehtävän uudestaan rauhassa. Näin pelin palkitseva puoli tukee yrittämistä, eikä onnistumisesta tule ainoa hyväksyttävä lopputulos.

Myös kysymysten sävy vaikuttaa siihen, millaiseksi palaute muodostuu. “Miksi et osannut?” voi tuntua arvostelulta, kun taas “mitä voisit kokeilla nyt?” ohjaa takaisin ratkaisuun. Peli ei yksin määrää, miten lapsi suhtautuu virheisiin; aikuinen voi tehdä niistä tavallisen osan harjoittelua. Tämä on erityisen tärkeää lapselle, joka tulkitsee väärän vastauksen helposti merkiksi siitä, ettei hän osaa matematiikkaa.

Arjen tilanteista peli sopii esimerkiksi lyhyeen odotteluhetkeen tai koulupäivän jälkeen tehtävään pieneen harjoitukseen. Jos lapsi jaksaa keskittyä vain hetken, muutama tehtävä voi olla parempi kuin pitkä sessio. Yhteinen pelisääntö auttaa: ensin sovitaan lyhyt harjoittelu, sitten laite laitetaan pois. Tämä pitää ruutuajan rajat selkeinä ja tekee pelistä tarkoituksellisen lisän, ei automaattista täytettä jokaiseen tylsään hetkeen.

Jos peli otetaan esiin esimerkiksi ennen päivällistä, sopisin lopettamisesta jo ennen avaamista. Kun harjoittelulla on luonteva päätepiste, lapsen ei tarvitse päätellä kesken pelaamisen, saako vielä jatkaa. Pelin jälkeen voi siirtyä seuraavaan tuttuun rutiiniin, kuten kattamaan pöytää. Näin laskuhetki pysyy pienenä osana päivää sen sijaan, että puhelimen pois laittamisesta tulisi koko tilanteen vaikein vaihe.

Uusi kierros kannattaa aloittaa eri syystä kuin edellinen

Kun yksi pelituokio päättyy, seuraavaan ei tarvitse palata vain siksi, että lapsi haluaa jatkaa pelaamista. Voitte ensin huomata, millaiset yhteen- tai vähennyslaskut tuntuivat helpoilta ja missä lapsi epäröi. Seuraavalla kerralla tavoitteeksi voi ottaa juuri sen, että lapsi selittää yhden vastauksen omin sanoin. Pieni tavoite tekee harjoittelusta mielekkäämpää kuin epämääräinen päätös pelata lisää.

Jos lapsi kertoo, että vähennyslasku tuntui hankalalta, seuraavalla kerralla voi aloittaa siitä rauhallisesti ja muistuttaa tutusta tavasta tarkistaa tulos. Jos taas hän osaa jo selittää vastauksensa, aikuisen ei tarvitse tehdä jokaisesta sessiosta samanlaista ohjattua harjoitusta. Lapselle voi antaa enemmän tilaa toimia itsenäisesti ja käyttää yhteistä keskustelua vain silloin, kun jokin tehtävä pysäyttää hänet.

Yksi konkreettinen tapa rytmittää käyttöä on yhdistää pelituokio arkiseen laskemiseen. Ennen peliä voi kysyä, montako pientä esinettä pöydällä on, ja pelin jälkeen lisätä tai ottaa niitä pois. Näin lapsi näkee, ettei yhteen- tai vähennyslasku kuulu vain ruudulle. Tämä vertailu auttaa myös aikuista huomaamaan, osaako lapsi käyttää ajatusta muualla kuin pelin tehtävässä.

Toinen toimiva tapa on käyttää peliä harjoituksen aloituksena, ei sen koko sisältönä. Lapsi voi ensin ratkaista muutaman tehtävän ja sen jälkeen tehdä yhden samanlaisen laskun paperille tai esineillä. Jos hän osaa siirtää ajatuksen välineestä toiseen, harjoitus on tehnyt muutakin kuin pitänyt hänet hetken kiireisenä. Jos siirtäminen on vaikeaa, aikuinen saa samalla vihjeen siitä, missä käsitteen ymmärtämistä kannattaa vielä vahvistaa.

Jos lapsi turhautuu, lopettaminen on usein parempi ratkaisu kuin uuden kierroksen vaatiminen. Peli toimii harjoitteluna vain silloin, kun lapsi pystyy palaamaan tehtäviin riittävän rauhallisesti. Jos taas lapsi pyytää itse uutta kierrosta ja pystyy samalla kertomaan, mitä hän juuri oppi, pelin kannustin on toiminut hyödyllisesti. Uusi sessio saa silloin perustelun: harjoiteltavaa on vielä, mutta lapsi lähtee siihen omasta kiinnostuksestaan.

Vanhempi voi miettiä uuden kerran tarvetta myös käytännöllisesti: onko lapsella nyt sopiva vire, ja onko aikuisella aikaa auttaa, jos tehtävä aiheuttaa kysymyksiä? Jos molempiin vastaus on kyllä, lyhyt kierros voi olla luonteva. Jos lapsi on väsynyt tai kiireinen, peliä ei tarvitse käyttää vain siksi, että se on helposti saatavilla. Harjoittelun hyöty riippuu tilanteesta, ei siitä, kuinka usein sovellus avataan.

Miten se vertautuu laskusovelluksiin ja paperitehtäviin

Paperille tehdyt laskut ovat edelleen parempi valinta, jos tavoitteena on kirjoittaa välivaiheita, näyttää opettajalle oma päättely tai harjoitella kynän ja paperin käyttöä. Aikuinen voi myös säätää tehtävän vaikeutta täsmällisesti itse. Matematiikka Pelit Lapsille puolestaan sopii paremmin tilanteeseen, jossa lapsi tarvitsee matalan kynnyksen tavan kohdata laskuja ja pitää harjoittelun kevyenä.

Paperin etu näkyy varsinkin silloin, kun lapsen pitää nähdä lasku kokonaisuutena ja merkitä oma ratkaisunsa vaihe vaiheelta. Näytöltä valittu vastaus ei välttämättä kerro aikuiselle, miten lapsi päätyi siihen. Siksi käyttäisin peliä mieluummin sujuvuuden ja kiinnostuksen tukena, ja paperia silloin, kun haluan lapsen näyttävän laskutapansa tai harjoittelevan kirjallista työskentelyä.

Laajempi matematiikkasovellus voi olla parempi, jos lapsi kaipaa monipuolista sisältöä eri aiheista tai järjestelmällistä etenemistä useiden taitojen välillä. Tämän pelin vahvuus on sen rajaus yhteen- ja vähennyslaskuun; sama rajaus on myös syy valita jotain muuta, jos harjoittelutarve on laajempi. En vertaisi sitä suoraan opettajan antamaan opetukseen, vaan pieneen lisäharjoitukseen, jonka voi ottaa esiin sopivana hetkenä.

Vaihtoehtoja vertaillessa kysyisin ensin, mitä lapsi oikeastaan tarvitsee. Jos hän välttelee laskemisen aloittamista, pelimäinen tehtävä voi tuntua paperia kutsuvammalta. Jos hän kaipaa selityksiä, tarkasti mukautettua tasoa tai harjoittelua useista matematiikan aiheista, sovellus, opettajan materiaali tai aikuisen kanssa tehtävä työ voi palvella paremmin. Väline kannattaa valita tarpeen, ei pelkän ruutumuodon perusteella.

Myös lapsen temperamentti vaikuttaa valintaan. Jos hän innostuu tehtävistä, joihin voi vastata heti, pelimuoto voi auttaa aloittamaan. Jos hän taas haluaa selityksiä jokaiseen vaiheeseen tai kokee väärät vastaukset raskaiksi, rauhallinen aikuisen kanssa tehtävä harjoittelu voi olla toimivampi. En suosittelisi tätä ainoaksi vaihtoehdoksi lapselle, joka tarvitsee yksilöllistä opetusta tai selkeää ohjausta jokaisen laskun ratkaisemiseen.

Arjen valinta voi olla myös yhdistelmä: peli tarjoaa lyhyen aloituksen, ja sen jälkeen yksi lasku tehdään yhdessä ilman näyttöä. Tämä sopii perheelle, jossa lapsi tarvitsee kannustusta mutta aikuinen haluaa varmistaa, ettei harjoittelu jää valintojen naputteluksi. Jos taas ruudun avaaminen johtaa toistuvasti kiistaan lopettamisesta, paperitehtävä voi olla rauhallisempi vaihtoehto, vaikka se ei innostaisi yhtä helposti.

Kenelle peli sopii ja milloin valitsisin toisin

Suosittelisin peliä perheelle, jossa lapsi harjoittelee yhteen- ja vähennyslaskua ja kaipaa paperitehtävien rinnalle pelimäisempää tekemistä. Se voi sopia myös aikuiselle, joka haluaa kokeilla lyhyttä laskuharjoitusta yhdessä lapsen kanssa ilman, että jokainen hetki tuntuu kokeelta. Ilmaisuus madaltaa kokeilemisen kynnystä, ja PEGI 3 -luokitus kertoo sen olevan suunnattu myös pienille lapsille.

Koska kyseessä on peli, lapsen valmius käyttää laitetta rauhallisesti on silti tärkeämpi kuin ikämerkintä yksin. Pieni lapsi voi tarvita aikuisen apua tehtävän ymmärtämiseen ja pelisession päättämiseen. Kouluikäiselle, joka jo harjoittelee näitä laskutoimituksia, peli voi puolestaan toimia lisätehtävänä silloin, kun tavallinen toisto alkaa tuntua yksitoikkoiselta. Arvioisin sopivuutta sen perusteella, miten lapsi reagoi tehtäviin, en vain sen mukaan, että aihe vaikuttaa ikätasolle sopivalta.

Se on erityisen käyttökelpoinen, jos kotona ei aina ole aikaa valmistella harjoituksia itse. Aikuinen voi ottaa lyhyen hetken yhteiseen käyttöön, pyytää lasta selittämään yhden ratkaisun ja lopettaa sovitusti. Tässä työnkulussa peli tarjoaa valmiin syyn ryhtyä laskemaan, mutta aikuinen lisää siihen sen osan, jota pelkkä vastaaminen ei takaa: keskustelun siitä, miten ratkaisu syntyi.

En valitsisi sitä, jos lapsi tarvitsee laajan matematiikan oppimispolun, yksityiskohtaisia opetusohjeita tai edistymisen seurantaa, jota aikuinen voi käyttää opetuksen suunnitteluun. Näissä tarpeissa koulumateriaalit tai monipuolisempi oppimissovellus voivat olla osuvampia. Samoin jos ruutuaika aiheuttaa perheessä jatkuvaa neuvottelua, paperilla tehtävä lyhyt harjoitus saattaa olla käytännöllisempi kuin peli, jonka avaaminen houkuttelee jatkamaan.

Valitsisin toisin myös silloin, jos lapsi tarvitsee paljon aikaa virheen käsittelyyn tai oppii parhaiten käsittelemällä numeroita esineiden ja kirjoittamisen avulla. Pelin nopea tehtävärytmi voi tällöin olla liian kevyt selittämään, miksi vastaus on oikea. Se ei tee pelistä huonoa, vaan kertoo, että juuri kyseisessä vaiheessa lapsi hyötyy enemmän aikuisen rauhallisesta opetuksesta. Peliin voi palata myöhemmin, kun perusteet tuntuvat tutummilta.

Jos mietit, sopiiko peli itsenäiseen käyttöön, aloittaisin yhdessä ja seuraisin, pystyykö lapsi lukemaan tehtävän, harkitsemaan vastausta ja jatkamaan pettymyksen jälkeen. Jos nämä sujuvat, pieni omatoiminen harjoitus voi onnistua. Jos lapsi arvaa, pyytää jatkuvasti ratkaisemaan puolestaan tai hermostuu virheestä, pitäisin aikuisen mukana tai valitsisin toisen harjoitustavan. Näin sovelluksen käyttö mukautuu lapseen eikä päinvastoin.

Matematiikka Pelit Lapsille on parhaimmillaan pieni, helposti lähestyttävä laskuharjoitus eikä kokonainen opetusratkaisu. Sen pelisilmukka on ymmärrettävä: lapsi yrittää, saa palautetta, kokee onnistumisen tai korjaa vastauksensa ja voi palata myöhemmin uudelle kierrokselle. Minusta juuri siinä on sen arkinen hyöty. Kun aikuinen auttaa lasta keskittymään laskutapaan eikä pelkkään etenemiseen, peli voi tehdä yhteen- ja vähennyslaskun harjoittelusta mukavan osan päivää. Jos taas tarvitaan laajempaa opetusta tai tarkkaa henkilökohtaista ohjausta, valitsisin rinnalle toisen välineen.

Lopulta tärkein käytännön testi on se, mitä lapsi tekee pelituokion jälkeen. Jos hän pystyy selittämään yhden laskun, tunnistaa jonkin hankalan kohdan tai tarttuu seuraavalla kerralla tehtävään aiempaa luontevammin, lyhyestä harjoituksesta on ollut hyötyä. Jos huomio jää vain siihen, saako jatkaa pelaamista, pitäisin tauon ja vaihtaisin lähestymistapaa. Pieneksi lisäharjoitukseksi peli on minusta järkevä valinta, kun sen rajat ja lopetusaika ovat aikuiselle selvät.