Ninja Arashi

Analyysin laatija Mobexer

Pidän Ninja Arashia pelinä, johon on helppo tarttua lyhyeksi hetkeksi mutta jossa eteneminen vaatii muutakin kuin nopeita sormia. Sen varjoisa tasohyppely yhdistää tarkkaa liikkumista, vaarallisia esteitä ja roolipelimäisiä elementtejä. Kun pelaan, yritän ensin lukea kentän rytmin ja vasta sitten kiirehtiä: huolimaton loikka voi viedä takaisin aiemmin selvitettyyn osuuteen. Tämä tekee pelistä palkitsevan silloin, kun haluan keskittyä yhteen pulmaan kerrallaan, mutta myös tavallista vaativamman valinnan rennoksi taustapuuhaksi.

Rytmi löytyy kenttiä lukemalla

Peruspelitapa toimii parhaiten rauhallisena kierroksena

Ninja Arashi on Black Pantherin kehittämä seikkailupeli, jonka ydin on sivuttain etenevä tasohyppely. Varjomainen ilme erottaa sen kirkkaammista ja kevyemmistä mobiilitasohyppelyistä, mutta ratkaiseva ero syntyy pelituntumasta: ympäristöä kannattaa tarkkailla, sillä esteiden väliin jäävä turvallinen ajoitus voi olla tärkeämpi kuin vauhti. Peli ei tunnu parhaimmalta silloin, kun yritän vain juosta kentän läpi.

Oma perusrutiinini on edetä lyhyt osuus kerrallaan. Pysähdyn ennen epäilyttävää kohtaa, katson mitä reitti ja esteet kertovat ja valitsen sitten hypyn tai muun liikkeen harkiten. Jos yritys epäonnistuu, en toista sitä täsmälleen samalla tavalla: mietin, oliko ajoitus pielessä vai arvioinko etäisyyden väärin. Tällainen pieni itsearviointi tekee kuolemista vähemmän turhauttavia ja auttaa oppimaan kentän rakennetta.

Arjessa peli sopii esimerkiksi bussimatkan odotteluun tai rauhalliseen hetkeen päivän päätteeksi, kun voin antaa yhdelle kentän osalle huomioni. Se ei kuitenkaan ole paras valinta tilanteeseen, jossa puhelimeen täytyy vastata jatkuvasti. Tarkkuutta vaativa kohta voi mennä pilalle, jos keskittyminen katkeaa juuri hypyn aikana, joten suosittelen pelaamaan silloin, kun käytössä on edes muutama keskeytyksetön minuutti.

Tämä tapa lähestyä peliä auttaa myös erottamaan, milloin vaikeus on omaa kiirettä ja milloin kenttä todella vaatii uuden ratkaisun. Kun otan saman esteen uudelleen, pyrin muuttamaan vain yhtä asiaa kerrallaan. Näin huomaan, oliko ongelma lähtöpaikassa, hyppäämisen hetkessä vai siinä, että yritin jatkaa liian pitkälle yhdellä yrityksellä.

Asetukset ja oma rytmi kannattaa tarkistaa alussa

Ennen pidempää pelisessiota tarkistan, että ohjaus tuntuu omissa käsissä luontevalta ja näytön kosketukset rekisteröityvät niin kuin odotan. Mobiilitasohyppelyssä pieni epävarmuus ohjauksessa muuttuu helposti virheeksi, kun samaan aikaan pitää seurata hahmoa ja ympäristön vaaroja. Jos ensimmäiset yritykset tuntuvat tahmeilta, en heti syytä kenttää: kokeilen ensin rauhallisempaa painallusrytmiä ja varmistan, etten peitä sormella näkymää olennaisesta kohdasta.

Hyvä käytännön tapa on pitää pelin ääni ja puhelimen ääniasetukset sellaisina, että huomio pysyy toiminnassa ilman, että peli häiritsee ympärillä olevia. Pelaan usein mieluummin kuulokkeilla rauhallisessa ympäristössä kuin yritän seurata ruutua samalla kun teen jotakin muuta. Tämä ei ole erikoisasetus tai salainen toiminto, vaan yksinkertainen tapa vähentää häiriöitä pelissä, jossa ajoituksella on merkitystä.

Jos puhelin vaihtaa asentoa tai ote tuntuu hankalalta, pysähdyn hetkeksi ja asetan laitteen uudelleen ennen vaikeaa kohtaa. Tällainen pieni rutiini voi säästää monta turhaa uusintayritystä. Samoin lyhyet pelijaksot toimivat paremmin kuin sinnittely väsyneenä: kun alan painaa ohjausta hätäisesti, teen helposti saman virheen uudestaan enkä enää opi siitä mitään.

Yksi käytännöllinen tarkistus liittyy myös siihen, missä pelaan. Kirkkaassa ulkovalossa tumma kuvailme voi vaatia tavallista tarkempaa ruudun katsomista, kun taas hämärässä kannattaa varmistaa, ettei näytön valo rasita silmiä. En muuttaisi puhelimen asetuksia sokkona, vaan kokeilisin ennen haastavaa osuutta, näenkö hahmon ja ympäristön rajat omassa käyttötilanteessani selvästi. Jos en näe niitä, on järkevämpää siirtyä parempaan paikkaan kuin yrittää kompensoida näkyvyyttä hätäisillä liikkeillä.

Myös peukaloiden sijoittelulla on väliä. Pidän kädet samalla tavalla jokaisen yrityksen aikana, jotta en vahingossa vaihda otetta juuri silloin, kun reitti vaatii tarkkuutta. Jos pelaan yhdellä kädellä, teen sen mieluummin tutussa ja turvallisessa kohdassa kuin vaikean esteen lähestyessä. Tämä ei tee pelistä helpompaa, mutta vähentää ohjausvirheitä, joita on muuten vaikea erottaa varsinaisesta ajoitusvirheestä.

Nopeus syntyy toistettavista tavoista

Kokeneempi pelaaja voi nopeuttaa etenemistään opettelemalla kentän turvalliset osat ja säästämällä tarkkuuden niihin kohtiin, joissa se todella tarvitaan. Kun tuttu osuus sujuu, sitä ei tarvitse käsitellä joka kerta uutena pulmana. Silti en suosittele automaattista kiirehtimistä: kentän rytmi voi muuttua, ja seuraava este saattaa vaatia eri ajoituksen kuin aiempi. Toistettava tapa on siis edetä tutut kohdat varmasti, mutta hidastaa heti, kun näkymässä on uusi uhka.

Toinen hyödyllinen tapa on pilkkoa vaikea osuus pieniksi tavoitteiksi. Sen sijaan, että ajattelen vain kentän läpäisyä, keskityn seuraavaan turvalliseen paikkaan tai onnistuneeseen liikkeeseen. Jos yritys päättyy, muistan mikä pieni osa onnistui ja aloitan siitä. Tämä vähentää turhautumista etenkin silloin, kun esteiden sarja näyttää ensi silmäyksellä liian pitkältä.

Roolipelimäiset elementit tuovat mukaan etenemisen tunnetta tasohyppelyn rinnalle, mutta en käsittele niitä oikotienä taitoon. Jos jokin kehitysvalinta tai parannus on tarjolla, mietin ensin, millainen vaikeus minua hidastaa: tarvitseeko pelitapani lisää varmuutta vai yritänkö vain peittää heikkoa ajoitusta. Pelkkä kehittäminen ei korvaa kentän opettelua, ja tämän eron ymmärtäminen tekee pelaamisesta johdonmukaisempaa.

Toimiva arkinen järjestys on pelata yksi osuus, pitää pieni tauko ja palata vasta sitten, jos huomaan yrittäväni samaa liikettä kiireessä. Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta auttaa säilyttämään tarkkuuden. Kun palaan ruudun ääreen rauhallisena, pystyn usein huomaamaan reitin tai ajoituksen, joka jäi huomaamatta monta hätäistä yritystä sitten.

Kun jokin liike alkaa onnistua, pyrin tekemään sen samalla tavalla vielä seuraavallakin kerralla. Tällainen toistettavuus on hyödyllisempää kuin yksittäinen onnekas läpäisy, koska se kertoo, että olen todella ymmärtänyt kohdan. Jos onnistuminen riippui siitä, että painoin nopeasti summassa, en vielä tiedä, mikä siinä toimi. Pienet havainnot, kuten mistä kohdasta aloitan tai milloin vaihdan varovaisempaan tahtiin, muuttavat yritykset vähitellen hallituiksi rutiineiksi.

Toisaalta samaa kaavaa ei kannata pakottaa joka paikkaan. Kun kentällä vastaan tulee uusi näkymä tai esteiden järjestys näyttää erilaiselta, käsittelen sitä uutena tilanteena enkä oleta vanhan rytmin pätevän. Tämä on yksi hyödyllisimmistä tavoista välttää turhia virheitä: toistuvuus auttaa tutussa osuudessa, mutta tarkka havainnointi ratkaisee silloin, kun tuttuus loppuu.

Haasteet eivät sovi jokaiseen pelituuleen

Ninja Arashi on parhaimmillaan, kun haluan aktiivisesti ratkaista liikkumiseen liittyviä haasteita. Jos etsin tarinavetoista seikkailua, suurta tutkimusmaailmaa tai jatkuvaa toimintaa ilman pysähdyksiä, tämä ei välttämättä vastaa odotuksia. Samoin pelaaja, joka turhautuu helposti toistuviin yrityksiin, voi pitää sen vaatimuksia raskaina. Kenttien läpäisy perustuu siihen, että opettelen virheistä, eikä peli muutu kevyeksi vain siksi, että pelaan puhelimella.

Vertailussa tavallisiin mobiilitasohyppelyihin tämä tuntuu synkemmältä ja keskittymistä enemmän vaativalta vaihtoehdolta. Se ei ole yhtä huoleton kuin peli, jossa voi vain napautella eteenpäin, mutta sopii paremmin pelaajalle, joka nauttii ajoituksen hiomisesta. Jos taas kaipaan vapaata kokeilua tai rauhallista tutkimista, valitsisin mieluummin seikkailun, jossa vaarallisia kohtia ei tarvitse ratkaista näin täsmällisesti.

Kannattaa myös miettiä, mitä puhelinpeliltä yleensä odottaa. Jos haluan peliä, jota voi pitää auki taustalla ja jonka pariin voi palata kesken muun tekemisen ilman ajatusten kokoamista, tämä ei ole luontevin vaihtoehto. Jos taas pidän siitä, että lyhytkin pelikerta tuntuu pieneltä taitoharjoitukselta, se voi toimia hyvin. Ero ei ole vain vaikeudessa, vaan siinä, pyytääkö peli minua seuraamaan ruutua aktiivisesti vai salliko se huomion jakamisen.

Perheen yhteiseksi peliksi valitsisin tämän harkiten. PEGI 16 -ikäraja on tärkeä ottaa huomioon, eikä tarkka tasohyppely välttämättä sovi pienelle lapselle, vaikka ohjaus vaikuttaisi ensi silmäyksellä yksinkertaiselta. Toisaalta nuorempi tai kokeneempi pelaaja, joka nauttii yritysten kautta oppimisesta, saattaa pitää juuri vaativuudesta. Ikäluokituksen lisäksi kannattaa miettiä, miten pelaaja suhtautuu epäonnistumiseen: jos uusintayritykset saavat nopeasti hermostumaan, yhteinen pelihetki voi muuttua helposti turhauttavaksi.

Pelaaminen on ilmaista, ja tarjolla on sovelluksen sisäisiä ostoksia, jotka ovat Playn kautta laskutettaessa 0,99–1,99 euroa. Suosittelen suhtautumaan ostomahdollisuuksiin rauhallisesti: ensin kannattaa kokeilla, tuntuuko peruspelaaminen itselle sopivalta ja haluanko jatkaa. En pitäisi ostamista edellytyksenä sille, että pelin luonteen ymmärtää; tärkein kysymys on, nauttiiko tarkasta tasohyppelystä.

Sisältöluokitus on PEGI 16, joten peli ei ole suunnattu aivan pienimmille pelaajille. Tämä on hyvä huomioida, jos etsin peliä perheen yhteiseen käyttöön tai lapsen puhelimeen. Myös käyttöjärjestelmävaatimus kannattaa tarkistaa ennen asennusta: laitteessa pitää olla Android 6.0 tai uudempi.

Jos mietin, kannattaako peli asentaa vain lyhyttä odottelua varten, vastaan kyllä vain tietyllä varauksella. Yhden tutun osuuden pelaaminen voi sopia pieneen taukoon, mutta uuden vaikean kohdan opettelu onnistuu paremmin silloin, kun en joudu lopettamaan heti kesken keskittymisen. Käytännössä pidän helpon valinnan ja vaativan harjoittelun eri asioina: joskus pelaan vain sen verran kuin aikaa on, mutta en odota saavani joka kerta suurta edistystä.

Jos peli tuntuu aluksi liian vaikealta, en tekisi päätöstä yhden huonon hetken perusteella. Kokeilisin ensin, auttaako rauhallisempi eteneminen ja selkeämpi ote puhelimeen. Jos vaikeus tuntuu silti epämiellyttävältä eikä onnistumisista synny oppimisen tunnetta, se on hyvä merkki siitä, ettei juuri tämänlainen haaste sovi omaan pelituuleen. Silloin kevyempi tasohyppely tai vapaammin tutkittava seikkailu on luultavasti parempi valinta kuin itsensä pakottaminen jatkamaan.

Kenelle se kannattaa ladata?

Suosittelen peliä erityisesti pelaajalle, joka pitää varjoisasta tunnelmasta, täsmällisistä hypyistä ja siitä, että taito karttuu yritys yritykseltä. Se on myös hyvä valinta, jos lyhyet mutta keskittymistä vaativat pelituokiot tuntuvat mielekkäiltä. En valitsisi sitä ensisijaisesti rentoutumispeliksi, jatkuvasti keskeytyvään käyttöön tai silloin, kun haluan jokaisella pelikerralla edetä vaivatta.

Suosio on suuri: keskiarvo on 4,4 tähteä, arvioita on noin 699 tuhatta ja arvosteluja noin 276 tuhatta. Asennuksia on yli 100 miljoonaa. Nämä luvut kertovat laajasta pelaajakunnasta, mutta eivät yksin takaa, että pelin vaativa rytmi sopii minulle. Kannattaa käyttää alkua oman kärsivällisyyden ja ohjauksen tuntuman testaamiseen sen sijaan, että odottaisi jokaisen kentän avautuvan heti.

Julkaisupäivä oli 8. maaliskuuta 2017, ja nykyinen versio on 1.9.3. Numerot ovat hyödyllisiä, jos haluan tunnistaa pelin sovelluskaupasta tai tarkistaa, että asennan oikean nimikkeen. Kehittäjänä on Black Panther, ja peli kuuluu seikkailujen joukkoon, vaikka sen käytännön vetovoima on ennen kaikkea tasohyppelyn tarkkuudessa.

Minusta sopiva pelaaja ei välttämättä ole kokenut toimintapelien harrastaja, vaan sellainen, joka jaksaa huomata oman tapansa pelata. Uutta pelaajaa auttaa se, että hän keskittyy ensin yhteen hallittavaan liikkeeseen eikä yritä hallita koko kenttää yhdellä kertaa. Kokeneelle taas kiinnostavaa on hioa tuttua osuutta tasaisemmaksi ja huomata, missä kohtaa varovaisuus kannattaa vaihtaa vauhtiin. Molemmissa tapauksissa pelin palkinto syntyy omasta oppimisesta, ei siitä, että ruutu vain täyttyy etenemisestä.

Jos haluan pelata ääni pois päältä, voin silti lähestyä kenttää tarkkaavaisesti, mutta silloin ympäristön seuraaminen ja oma rytmi korostuvat entisestään. En nojaa yhteen aistiin tai oletukseen siitä, että peli kertoo aina ajoituksen puolestani; katson mitä ruudulla tapahtuu ja teen päätöksen sen perusteella. Tämä on hyödyllinen tapa myös silloin, kun pelaan paikassa, jossa en halua käyttää ääntä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta rauhalliselle keskittymiselle.

Hyvä valinta taitoa hiovaan pelituokioon

Kun pelaan Ninja Arashia kärsivällisesti, sen parhaat puolet tulevat esiin: tummasävyinen maailma antaa hypyille painoa, esteiden lukeminen palkitsee ja eteneminen tuntuu omalta saavutukselta. Sen heikkous on samalla selvä: toistuvat epäonnistumiset ja vaatimus keskittyä voivat tehdä siitä väsyttävän, jos haen vain nopeaa viihdettä ilman opettelua.

Minun suositukseni on kokeilla peliä, jos pidät haastavasta mobiilitasohyppelystä ja olet valmis muuttamaan lähestymistapaa yritysten välillä. Pelaa rauhallisissa jaksoissa, opettele ensin yksi vaikea osuus ja kiirehdi vasta tutuissa kohdissa. Jos taas haluat rennon pelin, jossa eteneminen ei pysähdy tarkkaan ajoitukseen, jokin kevyempi tasohyppely sopii paremmin. Sen suurin vahvuus on se, että huolellinen pelaaminen tuntuu aidosti paremmalta kuin pelkkä kiirehtiminen.

Lopulta ratkaiseva kysymys on, millaista onnistumista etsin. Tässä pelissä hyvä hetki voi olla se, että aiemmin hankala osuus sujuu nyt rauhallisesti, vaikka en olisi edennyt pitkälle. Minulle se tekee kokemuksesta mielekkään, kunhan varaan siihen sopivan huomion ja hyväksyn, että virheet kuuluvat opetteluun. Jos tämä kuulostaa palkitsevalta eikä rasittavalta, Ninja Arashi on kokeilemisen arvoinen seikkailupeli.