Mirrors of Albion

Analysoinut Mobexer

Kun kaipaan puhelimesta rauhallista tekemistä, jossa tarkkailen kuvaa ja ratkon pieniä pulmia, Mirrors of Albion tarjoaa sopivan syyn pysähtyä. Se on Game Insightin seikkailupeli, jonka viktoriaaninen Lontoo sekoittuu Lewis Carrollin satumaiseen tunnelmaan. Pelaamisen ydin on konkreettinen: tutkin näkymää, etsin pyydettyjä esineitä, saan palautetta onnistumisista ja avaan näin syitä jatkaa tutkimista. Peli sopii parhaiten hetkiin, jolloin minulla on aikaa keskittyä ruudun yksityiskohtiin, eikä niinkään kiireiseen pelaamiseen, jossa haluan jatkuvasti nopeaa toimintaa.

Pelissä on hyvä pitää mielessä myös sen pitkäikäisyys. Se julkaistiin 11.7.2013, ja nykyinen versio on 9.9. Ilmainen aloitus madaltaa kokeilemisen kynnystä, mutta sovelluksen sisäiset ostot voivat Playn kautta laskutettaessa maksaa 0,99 eurosta 199,99 euroon. Siksi itse ajattelen sitä pelinä, jota kannattaa lähestyä omassa tahdissa: ensin kannattaa katsoa, tuntuuko esineiden etsiminen ja tarinan seuraaminen omalta, ennen kuin käyttää rahaa etenemisen helpottamiseen. PEGI 3 -ikäraja kertoo, että peli sopii hyvin nuorellekin yleisölle, vaikka pienten yksityiskohtien etsiminen vaatii kärsivällisyyttä.

Ensimmäinen tehtävä: katso ennen kuin napautat

Ensimmäisissä piilokuvatehtävissä toimintatapa on helppo ymmärtää: ruudulla on yksityiskohtainen paikka ja tehtävänä lista esineitä, jotka pitää löytää. Käytännössä paras aloitus ei ole naputella näkymää summassa, vaan antaa katseen kiertää rauhassa. Etsin ensin esineiden yleisiä muotoja ja värejä, sitten tarkistan reunat ja päällekkäiset yksityiskohdat. Tämä vähentää turhia osumia ja tekee kuvasta vähitellen luettavamman.

Yksi hyödyllinen tapa on jakaa näkymä mielessä osiin: käyn ensin vasemman reunan, sitten keskiosan ja lopuksi oikean reunan. Jos esine jää piiloon, palaan alueeseen vasta uuden kierroksen jälkeen sen sijaan, että jäisin jumiin yhteen kohtaan. Tällainen pieni oma rutiini tekee pelaamisesta vähemmän sattumanvaraista. Se on myös hyvä vinkki lapselle, joka pelaa aikuisen kanssa: vuorotellen voi tutkia eri osia kuvasta ja kertoa, mitä on jo tarkistanut.

Seikkailun tunnelma erottaa tämän piilokuvapelistä, jossa tehtävät tuntuisivat vain peräkkäisiltä kuvahaasteilta. Mysteeri ja ympäristö antavat etsinnälle kontekstia, joten huomio ei kohdistu pelkästään siihen, montako esinettä ruudusta vielä puuttuu. Tarinan vuoksi haluan nähdä seuraavan paikan ja ymmärtää, miten Lontoon salaisuudet liittyvät toisiinsa. Jos taas haluan pelkän nopean näkötestin ilman kertomusta, yksinkertaisempi piilokuvapeli voi olla suorempi valinta.

Palautteen rytmi tekee pienistä onnistumisista palkitsevia

Jokaisesta löydöstä saa välittömän palautteen: esine poistuu etsittävien joukosta, ja huomio siirtyy seuraavaan. Tämä selkeä rytmi on pelin vahvuus. Yhden vaikean kohdan jälkeen pieni onnistuminen tuntuu konkreettiselta, eikä eteneminen vaadi sitä, että ratkaisisin pitkän pulman kerralla. Piilokuvien katselu voi silti alkaa tuntua samanlaiselta, jos pelaan liian pitkään yhdellä istumalla. Siksi pidän lyhyitä taukoja tai vaihdan tehtävää, jos huomaan vain naputtelevani kuvaa ilman tarkkaa havaintoa.

Palautteen kääntöpuoli on se, että jokainen tehtävä vaatii silmien aktiivista työtä. Pienellä näytöllä tai kirkkaassa ulkovalossa kuvaa voi olla vaikeampi tarkastella, ja pitkän session jälkeen katse väsyy. Silloin pelaaminen ei ole enää rentouttavaa, vaikka itse peli pysyisi rauhallisena. Suosittelen kokeilemaan peliä ensin hyvissä valaistusolosuhteissa ja säätämään näytön kirkkautta itselle sopivaksi. Jos yksityiskohtien etsiminen tuntuu epämukavalta, äänikirja tai keskustelupeli voi sopia samaan taukohetkeen paremmin.

Pulmat ja minipelit tuovat vaihtelua etsintään, mikä auttaa, kun haluan muutakin kuin kuvien tarkastelua. Vinkit ovat hyödyllisiä silloin, kun jokin esine ei yksinkertaisesti erotu silmään, mutta käytän niitä mieluummin vasta järjestelmällisen etsintäkierroksen jälkeen. Näin apu ratkaisee aidon jumituksen eikä vie iloa ensimmäisestä havainnosta. Vinkkien käyttö voi myös muuttaa omaa pelirytmiä: jos turvaudun niihin liian herkästi, tehtävän päättäminen tuntuu vähemmän omalta saavutukselta.

Palkinto on eteneminen, mutta kiirehtimisellä on hintansa

Löydettyjen esineiden kerääminen antaa pienen voiton tunteen ja auttaa etenemään pelin maailmassa. Palkinto ei ole vain yksittäinen onnistunut napautus, vaan myös tunne siitä, että olen ratkaissut tehtävän ja pääsen katsomaan, mitä seikkailussa tapahtuu seuraavaksi. Tarina tekee tästä etenemisestä mielekkäämpää kuin pelkkä pistelasku. Toisaalta juuri etenemisen houkutus voi saada pelaamaan pidempään kuin alun perin aikoi, joten lopetan mieluummin luontevaan tehtävän päättymiseen kuin jatkan automaattisesti aina seuraavaan haasteeseen.

Ilmaisena pelinä se on helppo asentaa ja testata, mutta maksullisiin valintoihin kannattaa suhtautua harkiten. Sovelluksen sisäiset ostot muodostavat laajan hintahaarukan, joten ennen ostoa pysähdyn miettimään, ratkaiseeko se oikeasti minulle ongelman vai vain lyhentääkö se odottamista tai helpottaako etenemistä. En suosittele ostamaan mitään vain siksi, että peli on juuri sillä hetkellä saanut minut kärsimättömäksi. Jos pelaan yhdessä lapsen kanssa, sovin etukäteen, ettei ostoksia tehdä ilman aikuisen lupaa. Tämä on käytännöllinen tapa pitää maksuton kokeilu aidosti maksuttomana.

Arvioita on kertynyt 298 tuhannen verran, ja keskiarvo on 3,9; arvosteluja on 93 tuhatta. Peliä on asennettu yli 10 miljoonaa kertaa. Luvut kertovat, että kyseessä on laajasti kokeiltu peli, mutta ne eivät vielä kerro, sopiiko sen hidas tarkkailu juuri minulle. Minulle tärkeämpi testi on se, nautinhan etsimisen rytmistä myös silloin, kun jokin esine ei heti löydy. Jos turhaudun helposti hitaaseen etenemiseen, suosittu peli ei muuta sitä kokemusta.

Istunto päättyy, mutta seuraava alkaa uteliaisuudesta

Mirrors of Albion toimii arjessa parhaiten pienenä välipalana: esimerkiksi odottaessani kahvin valmistumista tai istuessani bussissa matkalla, jossa voin katsoa näyttöä rauhassa. Yksi tehtävä tuntuu luontevalta rajalta, sillä sen jälkeen voin laskea puhelimen pois ilman, että peli vaatii täyttä iltaa. Matkustaessa kannattaa huomioida myös ympäristö: piilokuvien yksityiskohtia on vaikea tutkia, jos ajoneuvo tärisee tai huomio pitää jakaa liikenteeseen. Pelaan itse mieluummin paikallani kuin yrittäisin etsiä esineitä kävellessä.

Istunnon resetointi ei tarkoita sitä, että eteneminen pitäisi unohtaa, vaan sitä, että lopetan katselun hetkeksi ja palaan myöhemmin tuorein silmin. Kun samaa kuvaa tuijottaa pitkään, mieli alkaa ohittaa tuttuja alueita. Lyhyt tauko auttaa huomaamaan muodon, joka aiemmin jäi taustan sekaan. Tämä on konkreettinen syy sille, miksi en kiirehdi käyttämään vihjettä heti: joskus paras apu on vaihtaa hetkeksi näkymää tai sulkea peli ja palata siihen myöhemmin.

Viktoriaanisen Lontoon ja satumaisen tunnelman yhdistelmä tekee pelistä erityisen sopivan pelaajalle, joka pitää ympäristöistä, joissa on paljon katseltavaa. Se sopii myös niille, jotka nauttivat yhteisestä rauhallisesta tekemisestä: kaksi pelaajaa voi pohtia, missä esine piileskelee, vaikka peli itsessään ei vaadi äänekästä kilpailua. Sosiaaliset ominaisuudet tarjoavat lisäksi mahdollisuuden kutsua ystäviä ja verrata pisteitä. Minusta kilpailu toimii parhaiten kevyenä lisänä, ei syynä kiirehtiä kuva läpi, sillä liian kova vauhti vie pois tarkkailun nautinnon.

Jos etsit ensisijaisesti tarinallista seikkailua, jossa hahmoa ohjataan jatkuvasti toiminnassa, tämä ei todennäköisesti ole oikea valinta. Sen sijaan peli rakentaa etenemisen piilokuvien, pulmien, minipelien ja kertomuksen varaan. Toiseen ääripäähän kuuluvat pelkät aivopähkinät voivat olla parempi vaihtoehto, jos haluat ratkaista yhden selkeän ongelman ilman kuvien tutkimista. Tässä pelissä tarinan seuraaminen ja esineiden havainnointi kulkevat rinnakkain, mikä on sen omaleimainen vahvuus mutta myös rajaus.

Mille pelaajalle tämä sopii – ja milloin valitsisin muuta

Seikkailupelien joukossa tämä tuntuu rauhallisemmalta kuin toimintaa ja nopeita reaktioita korostavat vaihtoehdot. Se muistuttaa enemmän kuvien tutkimiseen perustuvia etsintäpelejä, mutta tarinallinen kehys antaa tehtäville jatkuvuutta. Jos tavalliset piilokuvapelit tuntuvat liian irrallisilta, Lontoon mysteeri voi olla hyvä syy palata. Jos taas haluan pelata ilman tarinan seuraamista tai en pidä näytöltä etsimisestä, suoraviivainen pulmapeli sopii minulle todennäköisesti paremmin.

Peli on parhaimmillaan kärsivälliselle pelaajalle, joka haluaa keskittyä yhteen tehtävään kerrallaan ja nauttii siitä hetkestä, kun vaikeasti huomattava esine lopulta erottuu. Se sopii myös perheelle, joka etsii PEGI 3 -ikärajan mukaista yhteistä puuhaa, kunhan aikuinen huolehtii mahdollisista sovelluksen sisäisistä ostoksista. Ohjeiden yksinkertaisuus tekee kokeilusta helposti lähestyttävän, mutta kaikkein nuorimmat saattavat silti tarvita apua pienten yksityiskohtien löytämisessä. Minä käyttäisin peliä yhteisenä havaintoharjoituksena, en kilpailuna siitä, kuka napauttaa nopeimmin.

Se ei ole yhtä sopiva henkilölle, joka haluaa pelistä lyhyitä, täysin itsenäisiä kierroksia ilman pitkäkestoista etenemisen tunnetta. Tarina ja seuraava tehtävä voivat houkutella jatkamaan, ja ostovaihtoehdot ovat hyvä syy pitää oma pelibudjetti mielessä. Jos haluan välttää tällaisen houkutuksen kokonaan, valitsen mieluummin pelin, jossa ei ole sovelluksen sisäisiä ostoja. Jos taas pystyn pitämään pelaamisen maksuttomana ja omaan tahtiin etenevänä, ilmainen aloitus tekee kokeilusta vaivattoman.

Yksityiskohdat ratkaisevat enemmän kuin nopeus

Yksi vähemmän ilmeinen vinkki on vaihtaa etsintätapaa tehtävän aikana. Alussa kannattaa etsiä selkeästi erottuvia esineitä, jotta näkymän rakenne tulee tutuksi. Sen jälkeen voi hakea listalla olevia esineitä yksi kerrallaan ja tarkistaa ensin ympäristöt, joissa niiden väri tai muoto voisi sulautua taustaan. En väitä, että tämä poistaisi vaikeat kohdat, mutta järjestelmällisyys estää saman alueen jatkuvan selaamisen ja tekee onnistumisista omien havaintojen tulosta.

Toinen käytännön keino on lukea etsittävän esineen nimi rauhassa ja miettiä, millaisena se voisi kuvassa näkyä. Piilokuvissa esine ei aina erotu heti tutulla tavalla: ympäristön yksityiskohdat voivat peittää osan siitä tai väri voi sulautua taustaan. Sen sijaan, että etsin vain täydellistä siluettia, tarkistan pieniä muotoja ja poikkeavia värialueita. Tämä asenne auttaa enemmän kuin nopea naputtelu ja tekee tehtävistä kiinnostavia myös silloin, kun kuva näyttää ensi silmäyksellä tutulta.

Kolmas huomio liittyy pelisessioiden pituuteen. Jos pelaan väsyneenä, huomaan helposti katsovani kuvia mekaanisesti ja käyttäväni vihjeitä, joita en olisi tarvinnut virkeänä. Siksi valitsen tällöin vain yhden tehtävän tai jätän sen seuraavaan hetkeen. Pelin palkitsevuus syntyy havainnosta, joten väsymyksen läpi puskeminen voi kääntää sen rauhallisen vahvuuden ärsytykseksi. Pieni tauko ei ole epäonnistumista vaan usein järkevin tapa säilyttää pelaamisen ilo.

Tarina, kuvat ja vanhemman pelin tuntuma

Visuaalisuus on keskeinen osa kokemusta, koska pelaaja viettää paljon aikaa yksityiskohtaisia ympäristöjä tarkastellen. Kuvien täytyy toimia sekä tunnelman luojina että tehtäväpohjina, ja parhaimmillaan nämä roolit tukevat toisiaan. Pysähdyn mielelläni katsomaan paikkaa senkin jälkeen, kun olen löytänyt pyydetyt esineet. Äänimaailma täydentää tunnelmaa, mutta pelaamisen ydin ei riipu siitä, että kuuntelisin jokaista hetkeä tarkasti; voin keskittyä kuvaan silloin, kun ympärillä on muuta ääntä.

Pelin ikä näkyy siinä, että kyse ei ole uudesta, nopeasti vaihtuvien trendien ympärille rakennetusta kokemuksesta. Julkaisuvuodesta huolimatta nykyinen versio on 9.9, ja sovelluksen voi asentaa laitteeseen, jossa käyttöjärjestelmä on vähintään 7.0. Käytännössä vanhempi peli voi olla hyvä valinta, jos haluan tutunoloisen, helposti ymmärrettävän tekemisen, mutta en odota siltä automaattisesti aivan uuden pelin tuntua. Ennen asennusta tarkistan, että laitteeni käyttöjärjestelmä täyttää vaatimuksen, ja annan piilokuvanäkymälle riittävästi tilaa näytöllä.

Tarina ei ole vain koristelu, vaikka kuvien etsiminen on toiminnan keskiössä. Hahmot ja tehtävät antavat maailmalle jatkuvuuden tunteen, ja se on minulle tärkeä ero verrattuna pelkkään satunnaisten kuvien selaamiseen. Samalla tarinasta nauttiminen vaatii sen, että hyväksyn etenemisen tapahtuvan tehtävä kerrallaan. Jos kaipaan juonta, joka etenee nopeasti ilman toistuvaa havainnointia, romaani tai tarinavetoinen toimintapeli olisi luontevampi vaihtoehto.

Hahmoista ja salapoliisiasetelmasta kiinnostunut pelaaja saa enemmän irti kuin sellainen, joka asentaa pelin vain etsiäkseen lyhyen reaktionopeushaasteen. Minua viehättää tapa, jolla tuttu mysteerin ajatus yhdistyy satumaiseen ympäristöön: Lontoo ei tunnu vain historialliselta taustalta, vaan paikalta, jossa tavallisen ja kummallisen rajat voivat sekoittua. En silti lähtisi odottamaan realistista rikostutkintaa. Pelin vetovoima on tunnelmassa ja etsinnässä, ei siinä, että jokainen tapahtuma rakentaisi uskottavan poliisimenettelyn.

Suositus riippuu siitä, mitä haluat seuraavalta pelisessiolta

Kun kaveri kysyy, kannattaako peli asentaa, kysyn ensin, pitääkö hän esineiden etsimisestä. Jos vastaus on kyllä ja samalla kiinnostavat mysteerit sekä värikkäät ympäristöt, kokeilisin sitä. Jos hän haluaa jatkuvaa toimintaa, tarkkaa ohjausta tai pelkkää kilpailua, ohjaisin hänet muualle. Peli ei yritä olla kaikkea kaikille, ja siksi sen arvioiminen on helppoa: tärkein kysymys on, tuntuuko yksityiskohtien tutkiminen palkitsevalta vai hitaalta.

Arjen käyttötilanteessa valitsen sille hetken, jolloin voin keskittyä ruutuun muutaman minuutin ilman, että minun täytyy samalla seurata ympäristöä tarkasti. Kahvitauko kotona toimii paremmin kuin kiireinen kävelymatka, ja odotustilassa pelaaminen onnistuu, jos näyttö näkyy hyvin. Jos aikani on katkonainen, lopetan tehtävän jälkeen enkä yritä aloittaa uutta vain siksi, että eteneminen houkuttelee. Näin peli palvelee taukoa sen sijaan, että tauko muuttuu pitkäksi selailuksi.

Minulta kysytään usein, voiko tästä nauttia ilman ostoksia. Ilmainen aloitus antaa mahdollisuuden kokeilla, onko pelin perusajatus omaan makuun, mutta ostovalikoima kannattaa huomioida ja jättää käyttämättä, jos en halua kuluttaa. Toinen käytännön kysymys on, sopiiko se lapselle: ikäluokitus on PEGI 3, mutta kuvien tarkkuus voi tehdä joistakin tehtävistä haastavia nuorelle pelaajalle. Aikuinen voi auttaa nimeämällä etsittävän asian ja tutkimalla kuvaa yhdessä, jolloin vaikeus muuttuu yhteiseksi tekemiseksi.

Entä jos jään jumiin? Ensin vaihdan etsintäjärjestystä ja annan katseen levätä hetken; vasta sen jälkeen harkitsen pelin vihjettä. Jos minipeli tai pulma tuntuu piilokuvia vaikeammalta, en päättele heti, ettei koko peli sovi, sillä pelityyppien vaihtelu on osa sen rytmiä. Jos taas jokainen tehtävä tuntuu samalta eikä tarina kiinnosta, kyse ei luultavasti ole yksittäisestä hankalasta kohdasta vaan siitä, ettei pelin peruslooppi sovi minulle.

Kaiken kaikkiaan tämä on parhaimmillaan rauhallinen, tarinallinen etsintäpeli, jossa toiminta, palaute ja palkinto muodostavat selkeän kierroksen. Näen tehtävän, etsin, huomaan onnistumisen ja saan syyn jatkaa maailmaan tutustumista; sitten voin lopettaa ja palata myöhemmin uusin silmin. Suosittelen sitä ystävälle, joka pitää piilokuvista ja haluaa niiden ympärille mysteerin, mutta en lupaisi sen sopivan pelaajalle, joka kaipaa vauhtia tai täysin ostotonta etenemistä. Minulle sen vahvuus on juuri se, että pieni havainto voi tehdä lyhyestä tauosta oman seikkailunsa.

Mikä tekee Mirrors of Albionista erityisen?

Aloitetaanpa siitä, mikä tekee tästä pelistä niin erityisen. Heti alusta alkaen peli tempaisee sinut mukaansa salaperäiseen maailmaan, jossa arvoitukset ja salaisuudet odottavat ratkaisijaansa. Pelin tarina on rakennettu niin taidokkaasti, että tuntuu kuin olisit osa suurta seikkailua. Mirrors of Albion yhdistää perinteisen piilokuvapeligenren mukaansatempaavaan tarinankerrontaan, ja tämä yhdistelmä toimii loistavasti.

Piilokuvien taikaa

Jos olet piilokuvapelien ystävä, tulet rakastamaan Mirrors of Albionia. Pelissä on valtava määrä erilaisia ympäristöjä, joissa sinun on etsittävä hyvin piilotettuja esineitä. Jokainen taso on kuin pieni taideteos, täynnä yksityiskohtia ja yllätyksiä. Kun saat esineet kerättyä, tunnet pientä voitonriemua, joka vain kannustaa jatkamaan.

Hahmot ja tarina

Pelin hahmogalleria on ihastuttava. Tapaat monenlaisia persoonia, joilla jokaisella on oma tarinansa ja tehtävänsä. Yksi suosikeistani on tietenkin pelin oma salapoliisi, joka vie sinut syvälle Lontoon alamaailmaan. Tarina etenee kuin hyvä dekkari, ja juonenkäänteet pitävät huolen siitä, että et koskaan arvaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Visuaalisuus ja äänimaailma

Pelin visuaalinen ilme on upea. Käytin paljon aikaa vain ihaillen pelin yksityiskohtia. Jokainen paikka, johon astut, tuntuu elävältä ja aidolta. Mainittakoon myös äänimaailma, joka täydentää visuaalista kokemusta loistavasti. Taustalla soiva musiikki ja ääniefektit luovat täydellisen tunnelman jokaiselle kohtaukselle.

Pelimekaniikkaa ja haastetta

Yksi pelin parhaista puolista on sen monipuolisuus. Et koskaan kyllästy, koska aina on jotain uutta löydettävää tai ratkaistavaa. Vaikka peli on pohjimmiltaan piilokuva, se tarjoaa myös minipelejä ja pulmia, jotka pitävät mielen virkeänä. Ja jos joskus jäät jumiin, pelissä on tarjolla vinkkejä, jotka auttavat eteenpäin. Tämä tekee pelistä nautittavan sekä kokeneille pelaajille että aloittelijoille.

Sosiaaliset toiminnot

Pelin sosiaaliset ominaisuudet ovat mainitsemisen arvoisia. Voit kutsua ystäviäsi pelaamaan ja kilpailuhenki herää, kun yritätte päihittää toisianne pisteissä. Tämä tuo peliin lisää syvyyttä ja tekee siitä vieläkin koukuttavamman. Ystävien kanssa pelaaminen tekee kokemuksesta entistä hauskemman ja jännittävämmän.

Kaiken kaikkiaan, Mirrors of Albion on peli, joka kannattaa kokea. Sen kiehtova maailma ja koukuttava pelattavuus tekevät siitä täydellisen pakopaikan arjen kiireistä. Jos etsit peliä, joka tarjoaa aivoille haastetta ja silmille iloa, tämä peli on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Hyppää siis mukaan seikkailuun ja anna mysteerien viedä mukanaan!